Tukesin yhtenä valvontahankkeena happoon perustuvat kuorinta-aineet 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes jatkaa kemikaalivalvontaa vuonna 2018 muun muassa erilaisin valvontahankkein. Tukes aikoo valvoa kosmetiikassa esimerkiksi uusia probioottivalmisteita, värikosmetiikkaa, happoon perustuvia kuorinta-aineita sekä tatuointivärejä. Vuonna 2017 Tukes tarkasti yhteensä noin 400 kosmetiikkatuotetta. Kosmetiikkavalvonnassa toteutettiin normaalin valvontatyön lisäksi kolme suunnitelmallista valvontahanketta, joiden yhteydessä tarkastettiin 202 valmistetta.

Haluamme tähdentää, että Lajinsa Paras 2017 -tunnustuksella palkittu GREEN PEEL® -hoitomenetelmän sisältämät kuorinta-aineet koostuvat täysin luonnollisista kasviuutteista, eivätkä sisällä happoja. Yrttien kasviuutteet aiheuttavat ihossa reaktioita, joiden myötä verenkierto tehostuu ja hapensaanti soluissa lisääntyy kiihdyttäen niiden aineenvaihduntaa. Tämä kiihdyttää ihon uudistumisprosessia luonnollisesti ilman happoja.

Katso seuraavat GREEN PEEL® -koulutukset tästä ja ilmoittaudu mukaan!

 

Face Smoothie vakuutti SKY-kosmetologi Anne Brinckin

Loppuvuodesta 2017 SKY-kosmetologi Anne Brinck otti hoitolaansa uuden, orgaanisen être belle naturel –linjan. Annelle itselleen on diagnosoitu kasviuute-allergia, jonka vuoksi hän ei ole ollut kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, mutta naturel-linjan Face Smoothie Oil Treatment -hoitoöljy vakuutti hänet heti.

Anne käyttää hoitoöljyä usein kasvohoidon jälkeen ja asiakkaat ovat ihastuneet sen huumaavaan tuoksuun ja miellyttävään tunteeseen iholla. Muille asiakkaille hän antaa pari tippaa öljyä kämmenselälle,
jolloin tapahtuu sama ihastunut lopputulos. Annen mukaan: ”Tätä tuotetta on helppo myydä.”

Saadaanko öljyllä tuloksia? Anne kertoo suositelleensa hoitoöljyä nuoremmalle ystävättärelleen, jolla on runsaasta auringonotosta johtuen paljon juonteita kasvoilla. Ystävätär kertoi tuttavapiirinsä
hämmästelleen ihonsa parantunutta ulkonäköä, jolloin huomasi itsekin juonteiden pehmentyneen kahden viikon käytön jälkeen.

Anne käyttää Face Smoothie Oil Treatment -hoitoöljyä myös itse, ja on huomannut omien ilmejuonteiden pehmentyneen säännöllisen käytön jälkeen. Annen sanoin: ”Naturelin Face Smoothie on ollut supertuote!”

naturel Face Smoothie Oil Treatment 20 ml, svh 26,50 €